30. huhtikuuta 2014

Espanja, part 2

DAY 4
Heräsimme aamulla samaan aikaan kuin muinnakin päivinä. Lähettiin käymään uudella kentällä kymmenenmaissa, jota yksi tuttu ehotti meille. Tämä kenttä sijaitsi Mijaksessa ja meidän hotellilta ei ollut kun pari kilsaa sinne joten onneksi sitten päästiin sinne. Meillä kesti hetki löytää kyseiselle kentälle, sillä se oli keskellä ravirataa! Kentältä oli mukava kattoa, kun hevosia ravas ympäri yli kilometrin pituista rataa. Meillä oli taas juoksuharjoitukset joten nyt oli vuorossa vähän taas lyhkäsiä matkoja. 100m, 80m, 60m <--näitä enimmäkseen juostiin. Harjotusten jälkeen lähimme hotellille vaihtamaan vaatteet ja syötiin vähän jotain. Tämä päivä, kun oli vähän pilvinen päätimme mennä kattomaan Fuengirolan eläintarhassa. Kyseinen eläintarha sijaitsi aika keskustassa ja sen takia luulin, että siellä on vaa jotain tylsiä eläimiä jotka on nähny jo satakertaa, mutta yllätyin, kuinka iso se oli. Sieltä löyty virtahepoja, muurahaiskarhuja(?), leijonia, lepakoita, krokotiileja jne..Siellä oli myös haisunäätiä jotka juoksenteli siellä vapaana! KerreltiIn sitten parituntia siellä ja lähettiin syömään läheiseen pizza-paikkaan. Syötiin pizzat jossa oli ihan järkyttävästi juustoa päällä, se alko jo vähä ällöttää, mutta oli se muuten ihan hyvää. Mentiin takas hotellille ja kun aurinko alko vihdoin taas paistamaan joten mentiin ottamaan aurinkoa. Oltiin altailla seitsemään asti. Lähettiin huoneeseen ja puettiin päälle. Ja varmaan arvaatte minne muuaalle mentäs, kun viereiselle ostoskeskukselle. Oltiin siellä taas ihan iltamyöhään asti. Lähettiin hotellille syömään ja sitten nukkumaan. 
aa83672332 aa09724843 aa9089322 aa648242 aa64722 aa029323 aa1123
DAY 5
Tää päivä oli taas ihan samanlainen, kun muutkin päivät. Harkoissa meillä oli taas juoksuja ja myös puntti joka löydettiin kentältä. Kovan reenin jälkeen mentiin altaille huilaamaan. Lähettin kolmen maissa valmistautumaan huoneeseen. Lähettiin siis tänäpäivänä marbellaan (josta mulla ei ole kuvia) shoppailemaan. Yritettiin saada navigaattoriin siellä sijaitsevaan ostoskeskuksen osoitetta, mutta tuloksetta. Lähettiin kuitenkin ajamaan marbellaan. Tunti siinä ajeltiin ympäri marbellaa, kun älyttiin että voitais kysyä joltain missä tämä ostoskeskus sijaitsee. Saatiin selvät ohjeet, joten niiden ansiosta päästiin perille. Etittiin listasta kaikki yvät kaupat (lue: olin jo kattonut valmiiks tämän ostoskeskuksen kaupat) Lähettin ekaks ettimään Hollister joka mun oli pakko päästä kattomaan toooosi tarkkaan sillä sitä olin odottanu kauan. Siellä oli aika paljon ihmisiä, joten pitkien jonojen ja monien kivojen vaatteiden sopivien kokojen loppumiseksi, ostin ainoastaan ton hupparin. Olisin ostanut kaikkia niitä ihania tuoksuja, sillä niissä oli ota 3 maksa 30€, mutta kaikista oli joku käyttäny niitä joten kaikki pullot oli puolityhjiä. Lähettiin tunninkiertelyn jälkeen syömään. mentiin vielä pariks tunniks kaupoille ja lähettin ajamaan kohti hotellia. Hotellille päästyä mentiin suoraan nukkumaan, rankan päivän jälkeen 
aa89832 aa87632 aa3211
DAY 6&7
Tää oli ehkä mun lemppari päivä, koska vapaapäivä reeneistä. Nukuttiin yhteentoista, syötiin aamupala ja lähettiin rantatarvaroiden kanssa rannalle ottamaan aurinkoa. Oltiin siellä taas koko päivä..
Treeniätreeniä…Kun ykspäivä on vapaa tietää, että seuraava harjoitus on kova. Sen huomas, kun selkä,
jalat ja kaikki ihan jumissa. Juostiin taas aika pitkiä vetoja nyt vaan aika kovalla vauhdilla. Oli tosi lämmin päivä joten sekin teki juoksemisesta tuskaa. Lähettiin reenien jälkeen käymään jossain puistossa jossa oli lintuja ja joitain eläimiä, ei jaksettu kiertää kauaan sitä joten lähettiin hotellille..Muuten tää päivä otettiinkin loman virallisesti vikat auringot  "koko päivä auringossa" joten tämäkin päivä loppuu lyhyeen.
aa4322 aa834734 aa787322 aa2332 aa123 aa8722 aa877322 aa0832DAY 8
Lähettiin lauantai aamuna aikasin taas harkkoihin yllätys jälleen juoksemaan. Nyt kun lämpösessä ollaan kannattaa hyödyntää se. Juostiin nytten onneks ihan lyhkäsiä juoksuja joten oli vähän rennompaa! Lähettiin käymään tommosessa cabin hississä(?) Se meni ylös tommosille vuorille jossa oli aika kylmä joten vähän enemmän piti vaatetta laittaa päälle.  Siellä juotiin kahvit ja lähettiin alaspäin ajelemaan. Tää päivä oli sateinen, joten vietettiin loppupäivä kaupassa ostelemassa viimeisiä ostoksia ja kattomassa tuliaiset mitä pitäis sunnuntaina ostaa. Tää tietty kostautui..
a123 a1234 aa8322 aa82723 aa83322
DAY 9&10
..Nimittäin kaupat ei ollukkaan auki. Itku siinä meinas päästä, koska olin kattonu kaikki tuliaiset valmiiks mitä ostan! Sen kunniaks hypättiin pituutta ja loikittiin. Lähettiin ajamaan autolla vielä Fuengirolan keskustaa ettimään olisko jotkut kaupat auki. Onneks yksi pikku kauppa oli auki ja sieltä pystyin ostamaan milkat ja oreot, hahah! Suunnattiin sitten yhteen rantakojuun jossa myytiin matkalaukkuja ja otettiin sitten semmonen, koska meidän ostokset vei niin paljon tilaa,  että se kyllä kannatti ostaa! Käveltiin vielä ympäri keskustaa ja lähettiin hotellille. Olttiin vielä netissä jonkinaikaa ja lähettiin syömään. Ilta menikin sitten pakkaillessa ja lukiessa ruotsinkokeeseen!
Aamuyllä kolmenaikaa sitten herättiin syömään yöaamupala, puettiin päälle ja lähettiin autolla ajamaan lentokentälle. Meidän lento lähti kuuelta aamulla, joten mua väsytti ihan hirveästi kolmentunnin yöunien jälkeen. Olttin suomessa 12 maissa ja lähettin ajamaan kotia.. aa8763aa7822
Tässä oli tämä espanja päivät! Loppuakohti en jaksanu enää kaikkia aamu, päivä, iltatouhuja laittaa, koska nää samat asiat toistu joka päivä. Seuraavaksi olis sitten ostosten vuoro videolla joten nyt kun saisin hyvin muokattua sen niin sen voisin laittaa tänne. Huomasinkin tota videoa katsellessa että se heilu ihan oudosti ja väris. Sillon kun katoin sen ekankerran se ei vielä tehny noin, mutta nyt se näytti niin tekevän. No en nyt ala sitä poistelemaan ja muokkaamaan. Toivottavasti oli sopivasti kuvia ja tekstiä. Älkää välittäkö pienistä kirjoitusvirheistä, sillä kirjotin noi tosi nopee joten saatto tulla pieniä kirjain virheitä.. 

26. huhtikuuta 2014

ESPANJA VIDEO

Sain parin mutkankautta ladattua tämän joten nyt olis vuorossa Espanja -video! Laatu kannattaa laitta HD:ksi ! Toivottavasti tää oli se mitä toivottiin. Laittakaa kommenttia mitä tykkäsitte ja haluatteko lisää joitain videoita?

Espanja, part 1

Heippa! Nyt olis vuorossa ensimmäinen Espanja -postauksen aika. Mulla oli tarkotus eilen ja tänään laittaa video sieltä, mutta mulla tuli ongelmia ladatessa sitä joten se jäi vieläkin, mutta onnkesi video sentään on valmis vaan se lataaminen epäonnistuu aina, haha. Huomenna uusi yritys lataamisessa. Nyt jo etukäteen mainitkoon, että se on 8minsaa pitkä! Eli onko teidän mielestä liian pitkä tommoselle videolle? videolla on pari juoksu ja hyppy kohtaa.  Maisemia kaikkea mitä satuin vaan kuvaamaan eli siinä on tiivistettynä meidän 10päivän reissu siellä. Tosiaan viimenen päivä jäi uupumaan mutta toi on jo tarpeeks niin pitkä, ettei sitä olis tarvinnutkaan!  Mutta nyt espanjaan..

DAY 1
Meidän lento lähti siis suomesta Tampereelta 12.00. Oltiin Malagan lentokentällä 16.00. Odotettiin meidän vuokra-autoa ja kun vihdoin saatiin se lähdettiin navigaattorin johdolla ajamaan hotellille joka siis sijaitsi Fuengirolassa. Hotellille päästyä tyhjennettiin laukut ja laitettiin vähän rennommat vaatteet päälle. Suunnattin meidän hotellin vieressä olevaan isoon ostoskeskukseen miramar:iin ruokakauppaan ostamaan ruokaa sillä meidän hotelli oli apartementos eli tehttin kaikki ruuoat itse. Käytiin samalla syömässä subwayssa patongit ja kattomassa ostarin ostosmahdollisuudet jotka siis oli ihan kauhean isot ja heti jo kaupan ovesta kattoessa ties, että tota on pakko tulla kokeilemaan! Menttin ruokaostoksien kanssa hotellille. Lähettiin katsomaan rantaa ja muuten vaan jalottelemaan pihalle 5tunnin lentomatkan jälkeen. Aurinko laskikin jo joten päätettiin, että lähetää hotellille ja nukkumaan, sillä oltiin herätty jo tosi aikasin aamulla joten väsymys alko painaa..
aa0923aa0421 aa21313 aa121443
DAY 2
Herättiin jo kahdeksan aikaan. Tehtiin aamupalaja ja laitettiin vähän pitempää vaatetta päälle, koska aamusin oli vielävähän viileää. Käytiin lenkillä meidän ihan vieressä olevalla vanhalla linnotuksella ja otettiin sieltä parit kuvat. Lähetiin kävelemään rantakatua pitkin ja kattelemaan rantoja ja muuten vaan perus turisti juttuja. Lähettin hotellille laitettiin urheilukamat päälle ja otettiin suunaksi elolan urheilukenttä. Löydettiin aika helposti sinne. Meillä oli juoksu reeni, jossa juostiin muistaakseni 6x40m täysiä. Palautuksilla otettiin aurinkoa, haha. Reenin jälkeen lähdettiin kiertelemään vähän Fuengirolan keskustaa. Ajettiin hotellille jossa vaihettiin bikinit päälle ja lähettiin rentoutumaan altaalle, jossa sitten vierähti jokusen tunti. Mentiin huoneeseen syötiin ja laitettiin parempaa päälle ja lähettiin miramariin ostoksille. Siellä vierähti sitten tovi jos toinenkin ja paljon ostoksia tosiaan löyty jotka jätkin kuitenkin kauppaan sillä en halunnu alkaa heti tuhlaamaan rahoja ja onneks varmuuden vuoksi jätin rahapussin hotelillle. Lähettin hotellille kun kaupat meni kiinni ja ruvettiin nukkumaan.. aa0173284 aa83223355aa9083 aa83223 aa89232
DAY 3
Sunnuntai lähti käynttin samanlailla, kun lauantaina käytiin taas tekemässä pieni lenkki rannalla ja palattiin hotellille. Lähettin 12 kentälle ja meillä oli tarkoitus juosta intervalleja, mutta jalkapalloilijoiden takia me hypättiin sitten loikkia ja kaikkia hyppyjä. Lopputulos oli kipeät kantapäät, selkä ja varpaat, jes! No jäätelö lohduttaa aina, ainakin täällä sillä söin ihanan makusta oreo jäätelöä. Ei siinä kauan menny kun Riian kanssa bongattiin churro tarjous saman kahvilan seinältä. Käytiin sitten innoissa tilaamassa ne ja voiettää ne oli ihania! Löysin muuten yhen churro ohjeen lehdestä, joten todellakin tulee nyt vappuna kokeiluun, ohjetta voin tänne laitella jos on hyviä! Lähdettiin hyvin mielin ja täysin mahoin nauttimaan ihanasta säästä altaalle jossa vierähti taas se pari tuntia. Lähettiin käymään kävelyllä ja kiertelemässä kaikkia pikkukujia. Mentiin kaupan kautta ostamassa ruokatarpeet ja valmistettiin ihan tavallista kanaa ja perunaa ja tietty salaattia! Käytiin vielä kaupat kiertämässä josta tarttu mukaan yksi ihana paita, josta lisää ostospostauksessa!
aa827433aa8222343 aa92392-checker aa0923872 aa9833

12. huhtikuuta 2014

KUVAPOSTAUS

Lenkkarit 
aa223
Lempivaatemerkki
aa0834
Kaulakorut
aa3
Lempivaate
aa7443
Viimeisin ostos 
aa09834
Lempiruoka 
aa8782
Meikkipussi ja meikit joita käytän
aa01
Pikkusisko 
aa2
Tyypillisin kotiasu
aa13232
Koululaukku
aa45
Kuukauden suosikki
a6754